"Turkulaisiinkin tuli liikettä. Lapsia herätettiin, eläimet valjastettiin vetämään kärryllä perheitä ja omaisuuksia pois palon tieltä. Kelloja soitettiin ja hälytyksiä huudettiin. Vettä kaadettiin liekkeihin ja tuohikattoja purettiin pikavauhtia. Jotkut onnistuivatkin viivyttämään kotiensa syttymistä niin pitkään, että saivat tärkeimmän omaisuutensa pelastettua. Toiset taas kokivat yllättävän kansalaisvelvollisuuden puuskan ja riensivät auttamaan lähempänä palon reittiä asuvia naapureitaan.Turun palo vuonna 1827 oli Pohjoismaiden historian suurin kaupunkipalo. Se tuhosi kolme neljäsosaa tuolloisesta Suomen suurimmasta kaupungista. Kodittomaksi jäi 11 000 ihmistä ja kuolleita oli 27. Palon jälkeen Turun akatemia siirrettiin Helsinkiin ja akatemian kirjaston palaessa oli tuhoutunut valtaosa Suomen keskiaikaisista kirjallisista lähteistä. Tästä vaikutuksiltaan laajasta historiallisesta tapahtumasta kirjailija Mike Pohjola kirjoitti romaaninsa 1827, joka on ensimmäinen Turun paloon keskittyvä romaani.
Aurinko oli vähän aikaa sitten laskenut ja viimeinen punainen kajo sai seurakseen oranssina hohkaavat liekit ja mustana leviävät savupilvet, joita näkyi jo monelta suunnalta."
Pohjola on tehnyt työtä aiheensa kanssa jo pitkään: hän käsikirjoitti vuoden 2011 Turun kulttuuripääkaupunkiohjelmaan kuuluneen hevimusikaalin 1827 – Infernal Musical. Tehdyn taustatyön määrä yli 500-sivun mittaan venyneen romaanin kokoamiseksi on ollut vaikuttava. Historiallinen romaani vaatii taustoitusta aina erityisen paljon, ja kirjassa erityisesti miljööseen liittyvät yksityiskohdat ovat hyvin uskottaviksi hiottuja. Kaiken ei toki ole tarkoituskaan olla realistista, sillä kirjassa on paljon hyppäyksiä yliluonnolliseen (silti kirjastoasiasanoitukseen lyöty fantasiakirjallisuus-termi on minusta vähän liikaa) ja foliohattumeininkiin: salatieteitä harrastetaan ja salaliitot huimaavat päätä. Turun palo kasvatti Helsingin merkitystä kaupunkina paljon, ja Helsinki oli tärkeä tuolloin maamme aluetta hallinneelle Venäjälle, joten venäläisten osuutta palon sytyttämisessä on aina pidetty kansan keskuudessa mahdollisena. Lisäksi romaani antaa tasapuolisesti oman osuutensa hommassa ruotsalaisille. Kirkollinen väki toimii myös pahan vallassa, ja välillä meno yltyy absurdiksi, kun Turun tuomiokirkossa pidetään mustaa messua arkkipiispan vaimon hortoillessa ympäriinsä huumaantuneena ylistämässä paholaista. Täysin vakavahenkistä meininki ei muutenkaan kirjassa ole, vaan kerrontaa väritetään sopivasti huumorilla, usein varsin mustalla.
Romaanin hahmokavalkadi on kokonaisuudessaan laaja kuin venäläisissä klassikoissa konsanaan. Eniten keskitytään Hellmanien perheeseen (joiden pihapiiristä palo alkaa) ja varsinkin heidän poikaansa Eliakseen ja piikaansa Maria Vassiin. Mukana on paljon kaupungin herroja ja silmäätekeviä sekä naapurimaiden kuninkaallisia. Välillä väläytellään myös kaikkien tuntemia historiallisia henkilöitä, jotka ovat opiskelleet Turun akatemiassa palon aikaan, kuten Runeberg, Lönnrot... Suurimman osan ajasta lukija pysyy kuitenkin hyvin mukana siinä, kuka oli kuka. Hahmojen sielunelämää kuvaillaan tarkasti, mutta jotenkin heidän kohtalonsa eivät minua suuremmin onnistuneet koskettamaan – suuri osa kirjan henkilöistä on kuvattu aika raadollisesti epämiellyttäviksi ihmisiksi. Myyttiä turkulaisten ikävistä luonteenpiirteistä käytetään rankalla kädellä hyödyksi ja huumorin lähteeksi. Mike Pohjola on asunut Turussa pitkään, joten ironialla on oma osuutensa asiassa.
Kirjan kerronta on hyvin tarkkaa ja suorasanaista. Pohjola on onnistunut välttämään suuremmat "infodumppaukset" tekemästään laajasta taustatyöstä huolimatta. Romaani on rakennettu toimivan ja perinteisen mallin mukaan: kohtalokkaiden tapahtumien valmistelua, hahmojen välisiä verkostoja ja taustatarinaa luodaan ensimmäiset kaksi kolmasosaa, jonka jälkeen tuli lopulta syttyy. Mitenkään puuduttavaa tuo kirjan alkupuolikaan ei ole, vaan päinvastoin. Actionia piisaa vuoden 1827 alkusyksyisessä Turussa niin, että hyvä kun lukija pysyy mukana tapahtumien kiitäessä. Näkökulmaa ja kerronnan keskiössä olevaa henkilöä vaihdellaan elokuvamaiseen tapaan usein. 1827 on jännittävä ja viihdyttävä historiallinen seikkailukertomus. Toki kirjassa viehätti taas kerran sen sijoittuminen Turkuun – ennen tätä syksyä en ollut pitkään aikaan lukenut Turkuun sijoittuvia romaaneja ja nyt niitä on lyhyessä ajassa tullut muutamakin. Turku on itse asiassa palanutkin jo kahdesti tämän vuoden kirjallisuudessa, Tommi Kinnusen Lopotissa se tosin tapahtui vain päähenkilön mielessä. Lisääkin Turku-romaaneja saa kirjoittaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti