tiistai 29. marraskuuta 2016

Jukka Viikilä - Akvarelleja Engelin kaupungista

Jukka Viikilä – Akvarelleja Engelin kaupungista (Gummerus 2016)

"Mitä sanoa tästä kaupungista, Helsingistä, uudesta elämäntehtävästäni? Pitäisi vastata kyseleviin kirjeisiin. Se on harvaan asuttu ulkosaariston kallioniemi, Itämeren löytämätön helmi, joka on enimmäkseen vaikeakulkuista vuorta. Kun laivat haaksirikkoutuvat sen kiviin, asukkaat eivät juokse ryöstelemään vaan kyytiin poispääsyn toivossa."
Mitä sanoa tästä kirjasta ja lukukokemuksestani, on puolestaan minun ongelmani. Pitäisi sanoa jotakin uutta ja omaa tästä kaikkien kirjallisuutta seuraavien huulilla viime päivinä olleesta teoksesta. Totean, että se onnistuu vain riisumalla asiantuntijakriitikon rooli täysin syrjään ja alkamalla kirjoittaa hyvin henkilökohtaisesta näkökulmasta, sillä sellainen liittyi lukemiseeni tällä kertaa niin paljon.

Aloitan ihan alusta. Kun kuulin ensi kertaa Jukka Viikilän romaanista Akvarelleja Engelin kaupungista, se ei kiinnostanut tarpeeksi päätyäkseen lukulistalleni (ihan ensin taisin luulla teosta tietokirjaksi). Kuvaus kirjasta herätti lähinnä mielikuvan jostain kaupungilla haahuilusta ja rakennusten töllistelystä, ylitsevuotavasta miljöökuvauksesta. Ei ns. napannut. Myöhemmin kuului lukijoilta paljon kehuja ja kaunis kielikin mainittiin, mutta kaunista kieltä nyt voi jonkun mielestä olla yhdentekevästi jaarittelevassa lukuromaanissakin. Jäi hyllyyn. Sitten vuosi eteni ja kevään kirjoista puhuminen väheni, odotettiin syksyn kirjasatoa, joka muodustui tänä vuonna huikeaksi. Lopulta julkistettiin Suomen näkyvimmän kirjallisuuspalkinnon ehdokkaat, ja viime torstaina valittiin palkinnonsaajat. Kaunokirjallisuuden palkinnon sai tämä teos. Välissä omakin elämäntilanteeni oli muuttunut.

Sain kirjan luettavakseni ja aloitin sunnuntai-iltana. Seuraavana päivänä ostin kumppanini kanssa asunnon kaupungista, jonka uudelleenrakennuskomitea valitsi arkkitehdikseen saksalaisen Carl Johan Ludvig Engelin vuonna 1816. Siitä vuodesta ja Engelin saapumisesta Helsinkiin alkaa tämä kirja. Kun omat asuntokauppamme oli hoidettu aamupäivällä, kävelin keskustassa, katselin ympärilleni, menin kahville ja lukemaan tätä kirjaa, sulattelin asioita ja muutoksia. Ei olisi voinut olla täydellisempää ajankohtaa lukemiselle. Omat tuntemukseni tähän tuuliseen kaupunkiin siirtymisestä ovat kuitenkin huomattavasti lämpimämmät kuin kirjassa päiväkirjaa pitävällä Engelillä.
"Ehrenström oli nerokas huomioidessaan asemakaavassaan Helsingin tuulisen luonteen, ei vastustanut sitä vaan käytävöi tuulen syvälle kaupunkiin. Varsinkin suomalaiset tuntuvat nauttivan tuulesta, jossa voi olla suuremman armoilla tarvitsematta kohdata toista ihmistä. He tarvitsevat puhurin, koska vaativat niin paljon toisiltaan. Minulle vastaantulija on usein yhdentekevä hatunnosto."
Edellä on yksi kirjan hienoimpia kohtia, ja voin tässä vaiheessa julistaa henkilökohtaisen lause-Finlandiani saajan: ei vastustanut sitä vaan käytävöi tuulen syvälle kaupunkiin. Suorastaan hyrisen tyytyväisyyttäni. Kirjan kieli on kauttaaltaan kuin runoa, ja siitä Viikilän mukaan juuri oli kyse – hän halusi salakuljettaa runoutta Suomen luetuimpaan kirjallisuudenlajiin. Nyt todennäköisesti tuhannet, jotka eivät muuten juuri runoutta lue, tulevat Viikilän romaanin myötä sen pariin päätymään. Aivan äärimmäisen hienoa. Vaikka runouden keinoja käytetään, kerronta on kuitenkin myös selvästi eteenpäin kulkevaa. Engelin kuvitteelliset päiväkirjamerkinnät etenevät tietenkin kronologisesti, ja hänen elämänsä varrelle osuu erilaisia työtehtäviä ja tapahtumia, jotka erityisesti hänen perhettään koskien ovat hyvin traagisia. Kuusivuotiseksi suunniteltu Helsinki-komennus venyy ja venyy. Engel on selvästi ulkopuolisessa roolissa, tarkkailijana, mikä tietysti kirjan ideaa ajatellen on välttämätöntä. Jotkut olivat kokeneet uskottavuusongelmia kerronnan kanssa, mutta itse pystyin onneksi uppoutumaan ja keskittymään lukunautintoon. Viikilä kiteyttää usein asioita kirjassa hyvin aforistisesti, ja monella sivulla, erityisesti alkupuoliskolla, tulee vaan ihasteltua kerta toisensa jälkeen sanomisen hienoutta, kirjoituksen voimaa. Näin romaanin Engel kuvaa asioihin pidättyvästi suhtautuvaa luonnettaan:
"Tunnistan kyllä nämä intohimot, mutta ajatusteni ja ihmisten maailman välillä on aina ollut laakea tori, jota on vaikea ylittää paljastumatta tai menettämättä tunteen voimaa; vain harkitut ajatukset jaksavat sen yli muuttumatta."
Näin jälkikäteen väitän, että olisin valinnut tämän kirjan myös omaan veikkaukseeni kaunokirjallisuuden Finlandia-palkituista, jos olisin ollut alkuvuodesta viisaampi ja tarttunut tähän jo silloin. Toisaalta kirja osui niin hyvin kohdalleen nyt kun sen lopulta luin, ja sen aikaansaama elämys nousi itsessään arvokkaaksi. Jos Hannele Mikaela Taivassalon In transit oli minulle se tämän vuoden täydellinen matkalla olemisen kirja, on Akvarelleja Engelin kaupungista puolestaan täydellinen uuteen asettumisen kirja. Hienoja kirjoja, hienoja kokemuksia. 

8 kommenttia:

  1. Liittyypä sinulla ihana tarina tähän kirjaan. itse en varauksetta tähän ihastunut, sillä vaikka kieli on kaunis, jäi tarina etäiseksi. Jos valta olisi ollut minulla, olisin antanut palkinnon toisaalle. Vaan ei tämä huono kirja ole suinkaan. Taivassalon kirja kiinnostaa, pitäisikin lukea se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, joskus kirja pääsee kytkeytymään omaan elämään ainutlaatuisella tavalla. Suosittelen kyllä Taivassalon kirjaa lämpimästi, tuntuu ettei sitä voi hehkuttaa kenellekään liikaa! Kiitos kommentistasi. :)

      Poista
  2. Hieno bloggaus Tuomas ja ennen kaikkea tuo, "täydellinen uuteen asettumisen kirja" on todella hienosti sanottu. Olet lukenut tämän selvästi oikealla hetkellä ja se on kyllä oikean hetkensä ansainnut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista <3 On kyllä maagista, miten joskus kirja sattuu osaksi omaa elämää niin vahvasti ja tekee teokselle oikeutta niin hienolla tavalla. Tämä todella ansaitsi hetkensä.

      Poista
  3. Miten oivalliseen aikaa oletkaan tätä lukenut! Tämä on hieno romaani, jonka luettuaan Helsinkiä katselee uudenlaisin silmin. Ainahan Engelin suunnittelemat rakennukset ovat olleet kauniita, mutta nyt niillä on erilainen sielu.

    Onnittelut asuntokaupoista! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Helsinkiä pitkin vaeltelee tosiaan uudenlaisin ajatuksin kirjan lukemisen myötä: mitä kaikkea inhimillistä kaupungin rakentumiseen liittykään.

      Kiitos Katja, innolla kohti uutta <3

      Poista
  4. Uskomaton sattuma (jos sattumia on) tuo yhteys sinun elämäsi ja tämän kirjan välillä. Ihan meni niitä kuuluisia kylmiä väreitä, kun luin tekstiäsi.

    Omat ennen Akvarellien lukemista vallinneet tunnelmani ovat hyvin vastaavia kuin sinulla. Postausta olen yrittänyt tässä rustata ja siinäkin sama juttu kuin sinulla. Tästä on jo kirjoitettu niin paljon.

    Tervetuloa helsinkiläiseksi tuuleen tuivertumaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, osui kyllä kaikki kohdalleen, ja lukemani kappale kirjasta vielä päätyi mulle kaverilta, jolla oli kirjastosta se lainassa ja laina-aikaa oli vielä jäljellä, niin sain "lainata loppuun" sen. Kiva kuulla, että olet tästä kirjoittamassa!

      Odotan innolla uuteen kotikaupunkiin asettumista, onneksi pidän useimmiten tuulesta. :) Kiitos Omppu <3

      Poista