"Siinä se nyt oli, niin lähellä minua, että haistoin sen märän turkin ummehtuneen hajun. Se tallusteli laiskasti suuren männyn luo ja istahti sen juurelle. Se näytti olevan täysin rentoutunut, uppoutunut omiin ajatuksiinsa.
En kyennyt miettimään pelkoani, koska olin niin haltioissani tämän luonnonvoiman läsnäolosta. Päätin antaa sille nimeksi John Goodman, yhden sen aikaisen sankarinäyttelijäni mukaan."Toimittaja, käsikirjoittaja ja valokuvaaja Kimmo Ohtosen tietokirja Karhu: voimaeläin on teos, jonka Ohtonen halusi kirjoittaa jo lapsesta asti. Visuaalisesti voimakas teos on malliesimerkki nykyisin suositusta narratiivisen tietokirjallisuuden tyylilajista: kirjassa kulkee mukana karhujen elämän kuvauksen lisäksi Ohtosen henkilökohtainen tarina lapsuudesta nykypäivään. Kerronta on hyvin elävää ja tarkassa kuvauksessaan ajoittain kaunokirjallistakin.
Kirja alkaa tunnelmaltaan käsinkosketeltavan lähelle tulevalla kohtauksella, jossa kirjailija kuvaa pakoaan metsään ja kohtaamistaan karhun kanssa 9-vuotiaana. Myöhemmin hän pyrkii pois tuosta lapsuuden ympäristöstä, mökiltä, metsistä ja Suomestakin. Opiskelut veivät Englantiin, ja kotimaassa oli vain ikäviä, käsittelemättömiä asioita. Suhde vanhempiin oli hankala, sillä isä oli väkivaltainen ja äiti siihen alistuva. Suuri käänne tapahtuu, kun äiti sairastuu syöpään, ja vuosien mittainen taistelu sairautta vastaan päättyy kuolemaan. Suuren surun myötä metsä alkaa kutsua takaisin, ja kirjailija päätyy palaamaan Suomeen, tarkoitus on olla vain tietty aika ja palata, mutta paluuta ei tulekaan. Löytyy unelmien työ, jossa pääsee tekemään juttuja luonnosta ja eläimistä, tutkimaan niitä ja selvittämään, miten ihminen niitä julmasti myös uhkaa.
Tietysti kirjassa pääsevät näkyville myös itse karhut. Niiden elämää ja sen kiertokulkua luonnossa seurataan sekä tekstinä että upein valokuvin. On hurjistunutta uroskarhua pakenevia, korkealle puihin kiivenneitä naaraita ja niiden pentuja. On myös rauhallisen oloisesti tallustelevia, turkkiaan kuivaksi ravistelevia ja puuta vasten kahdelle jalalle nousseita karhuja. Kerran karhunpentu käy turhankin lähellä työntäen kuononsa kuvauskopin aukosta sisään. Jonkin verran kuvissa esiintyvät myös sudet ja ahmat. Suomen luonto näyttytyy ylväänä ja kauniina.
Myös salametsästys on Kimmo Ohtoselle tunteita herättävä aihe. Itärajan läheisyydessä sijaitsevilla paikkakunnilla tapahtuu Ohtosen mukaan julmin tavoin metsiemme suurpetojen saalistusta pois ihmisen tieltä, tai ihan vain kunnian keräämiseksi. Tätä tuetaan ympäröivän yhteisön hiljaisuudella, joka on saatu aikaan monesti myös pelon ilmapiirillä ja suoranaisella uhkailulla. Kunniakkuus on kuitenkin kaukana, kun nykyteknologian välinein, järein asein, suurella joukolla ja koiralaumalla hyökätään eläinyksilöiden kimppuun jopa näiden hoivatessa pentujaan talvipesän suojissa. Ohtonen toteaa myös, että monet hänen tapaamistaan metsästäjistä ovat kuitenkin luontoa kunnioittavia ja verottavat riistakantoja vain kestävällä tavalla, eivätkä sisimmässään hyväksy luvatonta toimintaa. Sosiaaliset paineet estävät kuitenkin laajamittaisen salametsästykseen puuttumisen. Poliisienkin mahdollisuudet juttujen tutkimiseen ovat varsin vähäiset.
"Tässä muuttuvassa ja epävarmassa maailmassa, jossa valta on etelässä tai EU:ssa ja elämä kaupungeissa, he vielä voivat aseet kädessään osoittaa luomakunnan herruuttaan. Luonto on se viimeinen pala maailmaa, jonka suhteen heillä vielä on päätösvaltaa. Luontoon he voivat purkaa kaiken käsittelemättömän katkeruuden ja vihan, joka syö ihmistä sisältä."Karhu: voimaeläin on elämyksellinen tietoteos, joka on saanut paljon tunnustusta: Tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkuus, sen lukijaäänestyksen voitto, ehdokkuus vuoden luontokirjaksi... Teos vertautuu teemoiltaan ja konseptiltaan esimerkiksi englantilaisen Helen Macdonaldin upeaan, tämän vuoden keväällä suomeksi julkaistuun H niin kuin haukka -kirjaan. Kirjassa henkilökohtainen yhdistyy hienosti yleiseen ja lukija saa kuitenkin myös tarkkaa tietoa karhuista ja niiden elintavoista. Lukeminen lisää ymmärrystä siitä, mitä liikkuu tuon suuren ja vahvan eläimen päässä, mikä sitä ohjaa ja miten se suhtautuu kohtaamiinsa asioihin.
Muualla blogeissa: Kaisa Reetta, Ota lukuun, Kirjaveräjä
Tämä pitäisi lukea, jo ensimmäistä kertaa kun näin kannen, kiinnostus heräsi.
VastaaPoistaTiia
Jep, kansi on vasta vilaus siitä hienosta kuvituksesta, jota kirjassa on. Kiitti kommentista! :)
Poista