Raija Siekkinen - Kuinka rakkaus syntyy

Raija Siekkinen – Kuinka rakkaus syntyy (Otava 1991)

"Joku oli taas lähtenyt uimaan aallonmurtajan päästä. Anna katseli, miten uimari lähestyi kiveä ja, aivan lähellä sitä jo, kääntyi takaisin. Kaikki sinne pyrkivät, hän ajatteli. Ei sinne kukaan pääse. Ja kiven merkitys, tavallisen kiven, joka laakeana kohosi aaltojen yläpuolelle, tuntui laajenevan sen myötä, mitä useampi uimari sen luo yritti, onnistumatta."

On tuokiokuva, jossa nainen pohtii tärkeää ihmissuhdettaan ja hänen ajatustensa perukoilla on jotakin, mitä hän ei pysty, uskalla tai halua kohdata. Yhtäkkiä naisen huomio tarkentuu johonkin yksityiskohtaan: se voi olla jotakin luonnossa tapahtuvaa, kuten eläin, kasvi tai sääilmiö, tai sitten se on joku ohikulkeva ihminen. Joskus se voi olla jokin ääneen sanottu lause tai pelkkä sana. Tuon tarkasti kuvaillun yksityiskohdan kautta keriytyy pikku hiljaa auki se, mitä mielen perukoilla on. Tulee esille konflikti, jota tuo hieman surumielinen, ehkä jotakin kaipaava, jostakin sivuun joutunut nainen käy läpi. Elämä jatkuu kuitenkin myös oivalluksen jälkeen. Maailma ei järise. Mutta ehkä jokin tärkeä päätös saa lopullisen sysäyksensä.

Raija Siekkisen (1953–2004) novelleissa, varsinkin kokoelmassa Kuinka rakkaus syntyy, toistuu tuo esittelemäni tuokiokuva monena eri variaationa. Silti sen kuvan haluaa lukea uudestaan kerta toisensa jälkeen ja lukemisesta nauttii aina. Tulee sellainen olo, että juuri näin se menee, elämä. Joskus tosin käy sääliksi murheellisia kulkijoita, joita on Siekkisen novelleissa paljon, mutta monesti myös samaistun. Olen tosin pohjavireeltäni varsin melankolinen, joten ehkä siksi koen Siekkisen kirjojen maailman niin todenmukaisena ilman, että sen synkkyyttä olisi mielestäni tarve mitenkään korostaa tai alleviivata. Lisäksi olen perehtynyt paljon Raija Siekkisen henkilöhistoriaan ja lukenut useita muiden kirjoituksia hänestä. (EDIT: Huomasin bloggauksen julkaisun jälkeen, että Raija Siekkisestä on tänä vuonna julkaistu vapaasti luettavissa oleva Kansallisbiografian artikkeli.) Olen kokenut Siekkisen hyvin kiinnostavaksi ja omalla tavallaan mystiseksi. Tapaturmainen kuolema tulipalossa katkaisi traagisesti myös hienon kirjailijanuran.

"Tein kaikenlaista. Uskoin aikaan. Ajattelin, että se pysähtymättä kuljettaa minua kauemmas siitä, mistä tahdoin päästä etäälle, spiraalimaisesti, välillä läheten, ja koko ajan loitoten. Ja sitten jokin kuollut kukka, tai siivotessa löytyvä menneen vuoden kärpänen pudotti minut hetkessä takaisin, läpi sen koko pitkän matkan."

Kokoelman aloittavassa Kesän viimeinen päivä -novellissa on nainen, joka tulee kosituksi uimarannalla ja alkaa ensimmäiseksi ajatella lähinnä päivien ja vuodenaikojen kulkua. Mahdollinen tuleva avioliitto vertautuu kiveen, jolle uimarit toinen toisensa jälkeen yrittävät, mutta harva sen luokse pääsee. Toisaalta jos ei yritä, ei anna itselleen edes mahdollisuutta päästä. Luonnollinen kuolema -novellissa on nainen, kirjailija, joka on matkalla esiintymiseen ja taksissa kuljettaja alkaa avautua hänelle pala palalta yksinäisyydestään aviomiehen kuoleman jälkeen. Lopputilanne on kiusallinen, hankala ja surullinen, mutta kirjailija alkaa tutkiskella uudella tavalla sanojaan ja mitä on niiden takana, joten ehkä tuo kokemus oli myös tärkeä, jotain opettava.

"- Minä en ole vielä tottunut ajamaan tätä autoa, nainen sanoi.

Puhekin oli hidasta. Hän vilkaisi naista, nyt tarkemmin kuin lentokentällä kätellessä. Nainen keski-iässään, kasvot kuin turvoksissa. Silmissä himmeä jähmeys. Rauhoittavia lääkkeitä? hän ajatteli, kun naisen katse vaivoin tarkentui häneen, ja sitten taas tiehen.

- Minun mieheni tätä aina ajoi, nainen sanoi, ja sanoihin ja hitaaseen vauhtiin ja kiireeseen, josta toinen ei tuntunut välittävän, sisältyi vihje tarinasta, joka piti ehtiä kertoa."

Kokoelman niminovellissa nainen hyräilee kyseisen lausahduksen sisältävää iskelmäkappaleen pätkää, vaikka hänen elämässään olennaisinta on tällä hetkellä se, mihin rakkaus on kuollut, eikä tuon väistämättömyyden kohtaaminen ole helppoa. Kuu-novellissa kuvataan niin vanhenevan isän harhaisen ja sairastuneen mielen tuottamia valhekuvia kuin päähenkilön suhdetta mieheen, "josta hän tiesi yhä vähemmän, mitä kauemmin oli yhdessä puhuttu". Kerronta alkaa tuntua välillä absurdilta: ei ole varmuutta, mikä on harhaa ja mikä totta. Ote on välillä hyvin filosofinenkin.

"Hän potkaisi kenkänsä kärjellä pienen kiven veteen, kuuli kuinka se hetken kuluttua lävisti veden pinnan, näki renkaat, jotka mustina lähtivät etääntymään putoamiskohdasta, ja miten ne loivenivat edetessään, ja miten kohta oli taas tyyntä silläkin kohden. Kuvitelma hukkumisesta, hän ajatteli, on lempeä ja kaunis: hiljaisuus, veden raukeat liikkeet, joita ruumis, aina vähän jäljessä, myötäilee. Todellisuus, hän ajatteli, olisi toinen; kuten aina."

Kuinka rakkaus syntyy on ollut täydellistä kirjallisuutta viime aikojen tilanteessani, jossa lukeminen on tökkinyt mielen kohistessa kaikkea, mikä estää tarvittavaa keskittymistä. Teoksen novellit vaativat lukijan mukaansa, mutta lempeään sävyyn. Olen lukenut ennen tätä teosta Siekkisen kirjoista Kalliisti ostetut päivät, Häiriö maisemassa ja Tuomitut. Nyt lukemani, vuoden 1991 Finlandia-ehdokkaisiinkin kuulunut teos on mielestäni ollut näistä se kaikkein vaikuttavin.

Totesin vastikään toisaalla, että Raija Siekkisen novellit ovat yksityiskohtien taidetta. Tunteet on niissä ilmaistu minimalistisesti, mutta silti niin latautuneesti, tuokiokuvia esittävin lausein, jotka seuraavat toinen toistaan ketjuna edeten välähdyksittäin aivan kuten ajatukset. En ole vielä löytänyt suomalaista nykykirjailijaa, joka kirjoittaisi läheskään samantapaista novellitaidetta ihmisen elämän sinänsä tavanomaisista, mutta aina niin merkittävän tuntuisista kokemuksista. Toisaalta en tiedä tarvitsenko edes, niin kauan kuin Raija Siekkisen teoksia on vielä lukematta. Kauhistuttaa hieman se tulevaisuuden päivä, kun uusia luettavia häneltä ei enää ole, sillä lisää niitä ei tule.

Tämäkin teos liittyy mukaan Ompun novellihaasteeseen ja se sisälsi 10 novellia, eli minulla on nyt haasteeseen luettuja novelleja yhteensä 22.