"Soittimet takovat sisuksiani juuri kun oloni on ehtinyt hieman kohentua: yksi takoo patarumpua aivan kuin hakkaisi joka lyönnillä rinnuksiani, soittajat ylempänä lavalla suuntaavat mustista aukoista kantautuvan pauhun suoraan minua kohti, viulunsoittajat näyttävät sahaavan soittimiensa kieliä niin että se repii ja raastaa hermojani – –"En enää muista, mistä tämän kirjan panin merkille alun perin. Saattoi olla ihan päivätyön parissa uutuuskirjojen tietoja läpikäydessä. Alejo Carpentier (1904–1980) oli kuubalainen kirjailija ja häntä pidetään yhtenä maagisen realismin pioneerina. Maagiseksi realismiksi tämä teos oli kirjastoasiasanoituksessa myös laitettu, mutta pakko todeta, että minä en sitä magiikkaa nyt löytänyt – kyllä kaikki kerrottu vaikutti aivan realismin rajojen sisällä pysyvän. Joka tapauksessa innostuin, koska kuubalainen kulttiklassikko kuulosti epätavallisuudessaan kiehtovalta ja teoksen rakenteen kerrottiin olevan sommiteltu sonaatin tavoin. Sinä aikana kun romaani oli minulla kirjastosta lainassa, Kuubasta sattui tulemaan vielä erityisen ajankohtainenkin.
Eroica on siis teoksen suomenkielisen painoksen otsikon lisäksi Beethovenin sinfonia, jota päähenkilö kirjan alussa saapuu kuulemaan, vaikka onkin kovin poissa tolaltaan. Hän on takaa-ajettu ja sitä hänestä käytetään kirjassa myöhemmin myös nimityksenä. Romaanin ensimmäisessä osassa hän istuu kuuntelemassa musiikin pauhua niin hermostuneena, että on suunnilleen seota. Jotakin traumaattista on selvästi taustalla, ja paljastuu että niin todella on. Mies kuuluu ryhmittymään, joka on mm. toteuttanut brutaaleja teloituksia. Tällaisen vastapainoksi on ryypättävä rankasti ja haettava lohtua itsetietoiselta ja turhia kumartelemattomalta maksulliselta naiselta, joka ei hahmona ole mikään reppana, mikä on ihan piristävää. Miehen lapsuuden ja nuoruuden kokemuksiakin käydään läpi; tarina tavallaan avataan kirjan toisessa osassa takaumana, jossa henkilöiden nykytilaan johtaneet kokemukset selviävät. Elämä Kuubassa tapahtuma-aikaan 1930–1940-luvuilla vaikuttaa vaaralliselta ja rankalta, yhteiskunta on kaoottisessa tilassa (ja tämän historiallista taustaa selvennetään vielä lopussa kirjailijan jälkisanoissa). Seksuaalisuus näyttäytyy teoksen kirjoitusajankohtaan nähden varsin mutkattomana ihmisessä vaikuttavana voimana, eikä esim. itsensä myymistä moralisoida. Ruumiillisuuden vastapainoksi myös uskonnollisilla kokemuksilla on näkyvä osa.
Tarinasta ja henkilöistä oli jotenkin haastavaa saada tarttumapintaa, mikä saattoi johtua omasta viime päivien keskittymiskyvyttömyydestäni ja siitä seuranneesta lukujumista. Luin useampaa teosta vuorotellen ja tätäkin lyhyttä, noin 150-sivuista kirjaa pätkissä useana päivänä. Unohdin aina noissa väleissä, mistä oli aiemmin ollut kyse. Teoksen kieli on vahvaa ja rikastakin, parhaimmillaan päästään oikein nautittavaan proosaan.
"Kun hän samana iltapäivänä oli menossa Tärkeän Henkilön kotiin – samaan taloon josta oli nyt enää pari seinää pystyssä – hän ehti nipin napin suojautua pylvään taakse, kun häntä kohti suunnattiin luotisuihku mustasta autosta, jonka rekisterikilven peitti serpentiinien pehko: elettiinhän karnevaalin aikaa."On hienoa, että vanhoja kulttiteoksia suomennetaan myös maista joista ei usein ilmesty meillä käännettyä kirjallisuutta, siitä pisteet kustantajalle. Kääntäjänäkin on ansioitunut, viime vuonna valtionpalkinnon saanut Jyrki Lappi-Seppälä, joten jälki on varmasti tasoltaan luotettavaa. Lukukokemuksena kirja jäi kuitenkin minulle vähän välipalaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti