Maylis de Kerangal - Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät

Maylis de Kerangal – Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät (Siltala 2016), alkuteos Réparer les vivants (2014). Suomeksi kääntäneet Ville Keynäs ja Anu Partanen.

"– – ja kaivettiin penkin alta Surf Sessionin viimeisin numero, levitettiin se kojelaudalle, painettiin pää hämärässä kimaltavien sivujen ylle, paperi oli kiiltäväpintaista kuin aurinkoöljyn ja nautinnon kostuttama iho, katsottiin sivuja joita oli käännelty tuhannet kerrat ja tutkittiin niitä yhä uudestaan, suu kuivana ja silmät pullistuneina: Mavericksin hyökyaallot ja Lombokin point break, Jawsin jättiaallot Havaijilla, Vanuatun tuubiaallot, Margaret Riverin mainingit, planeetan loistavimmat surffausrannat levittäytyvät heidän edessään."

Alussa on 19-vuotias surffausta harrastava Simon Limbres, joka herää kello 5.50 aamulla kellonsoittoon ja lähtee ystäviensä Christophen ja Johanin kanssa tavoittelemaan aaltoja lautansa kera. Surffaus onnistuu mainiosti, ja paluumatkalle lähdetään heidän retkillään käyttämällään pakettiautolla, joka kirjassa selviämättä jäävästä syystä suistuu täydestä vauhdista tieltä sähkötolppaan. Simonilla ei ole turvavyötä, koska niitä riittää autossa vain kahdelle, ja hän iskeytyy pää edellä tuulilasiin. Hän selviää sairaalaan asti, mutta siellä havaitaan, että hänen aivonsa ovat tuhoutumassa hukkumalla vereen. Mitään ei ole tehtävissä hänen auttamisekseen.

Maylis de Kerangal on saanut Réparer les vivants -romaanillaan kymmenen kirjallisuuspalkintoa Ranskassa. Siis 10 palkintoa, samassa maassa, samalle kirjalle. Tänä vuonna hänen kirjansa englanninkielinen käännös pääsi Man Booker International -palkinnon pitkälle listalle, jolla mukana oli myös suomalaiskirjailija Aki Ollikainen. Tänä vuonna ilmestyi myös suomennos Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät. Romaanin juoni ja kantava idea on yksinkertainen: se kertoo sydänsiirrosta ja tapahtumat sijoittuvat 24 tunnin sisään. "Yksinkertainen" ei ole kuitenkaan sana, jolla voisi kuvata Kerangalin käsittelytapaa tai hänen proosaansa muutenkaan. Kirjailijan kirjoitustapa on yksityskohtia täynnä ja intensiteetillä etenevää – hän käyttää erittäin pitkiä virkkeitä. Kieli on kuitenkin viileää, enemmän kertovaa kuin tunnelmissa vellovaa. Loppumetreillä kuitenkin tarkan yksityiskohtaisesta kerronnasta juuri syntyy kaiken kauneus, lukija saa tuntea itse eikä häntä siihen draamaa luovalla kielenkäytöllä sysitä. Kirjailija kuvaa kaikkien tapahtumiin liittyvien henkilöiden tekemisiä, ajatuksia ja muistoja tarkkaan. Välillä tästä tulee olo sivupoluille päätymisestä, ja tuntuu kuin kuuntelisi opettajaa, joka oppitunnin aikana päätyy tarinoimaan aiheesta, joka ei suoraan koske opetettavaa asiaa. Sellaisia tarinoita kuuntelee kuitenkin mielellään, ja kirjailija punoo reitin takaisin siihen suureen kertomukseensa sujuvasti saaden kaiken tuntumaan merkitykselliseltä.

"– – ja yhtäkkiä hänet valtasi ajatus laajenevasta universumista, jatkuvassa muutoksen tilassa olevasta avaruudesta, jossa solukuolema käynnistäisi muodonmuutoksia, kuolema tuottaisi elämää niin kuin hiljaisuus tuottaa ääntä, pimeys valoa tai staattisuus liikettä, pakeneva aavistus, joka sinnittelee hänen verkkokalvollaan vaikka hänen katseensa palaa jo tietokoneen näyttöruudulle, 16-tuumaiseen mustaa valoa hohtavaan suorakulmioon, joka kertoo Simon Limbresin kaikkien aivotoimintojen lakkaamisesta."

Simon todetaan mittauksilla aivokuolleeksi ja lääkäri joutuu välittämään tiedon hänen sairaalaan rynnänneille vanhemmilleen Mariannelle ja Seanille, jotka siirtyvät pysyvästi elämään erilaisessa maailmassa kuin se, mihin he aamulla heräsivät. Surun tyrmäämät vanhemmat joutuvat heti perään tekemään päätöksen, sillä aika juoksee ja Simonin elimet voisivat pelastaa monta elinsiirtoa odottavaa potilasta. Miettimisen ja asioiden punnitsemisen jälkeen Marianne ja Sean suostuvat. Elinsiirroista vastaavat työntekijät aloittavat kiivaan soittelun ympäri maata. Simonin sydämelle löytyy vastaanottajaksi 51-vuotias Claire Méjan.

Kirja ottaa kantaa myös siihen, millainen taakka elämänsä pelastavan siirrännäisen vastaanottaminen on. Tietoisuus siitä, että joku on juuri kyseisenä päivänä kuollut sen vuoksi. Lahjasta ei voi puhua, sillä kukaan ei ole päättänyt lahjoittaa mitään. Vielä käyttökelpoisen kierrättäminen, mahdollisuus. Lähinnä siitä on kyse.

"Eikä hän koskaan pääsisi sanomaan kiitos, siinä on jutun ydin. Se on teknisesti mahdotonta, kiitos, tuo lämmin sana kaikuisi tyhjyyteen. Hän ei voisi ikinä millään tavoin sovittaa kiitollisuuttaan luovuttajalle tai tämän perheelle, puhumattakaan että antaisi vastalahjan keventääkseen suunnatonta velkaansa, hän tuntee jääneensä loukkuun."

Alkuperäisestä omistajastaan irrotettu sydän saapuu pikaisen kuljetuksen jälkeen paikalle, ja alkaa huima, intensiivinen operaatio, jossa Simonin sydämestä tehdään Clairen sydän. Lopussa kello on 5.49, vuorokausi tulee täyteen. Kirja päättyy, ja lukija jää hetkeksi miettimään, mitä on lukenut, miten suuren tarinan on kulkenut läpi kaikissa eri puolissaan.

Kerangalin tekstiä lukiessa on välillä henkisesti hengästynyt olo, sillä kirjailija kiidättää läpi hektisten virkkeiden, joita on vaan luettava eteenpäin ja eteenpäin. Lopussa on kuitenkin kiitollinen, että on pysynyt kirjailijan matkassa hengästymisestä huolimatta ja käynyt läpi sen kaiken. Jos olisin lukenut tämän aiemmin, enkä lykkäillyt sitä uusien kirjastolainaani syksyn kotimaisten uutuuksien tieltä, olisin saattanut myöntää taannoin tässä blogissa jakamani vuoden käännöskirjan tunnustuksen tälle kirjalle. Niin merkittävä se on.

Maylis de Kerangal on myös uusimman Parnasso-lehden (nro 6-7/2016) kansikuvassa ja hänestä on lehdessä Tommi Melenderin kirjoittama juttu. Kerangal puhuu innostavasti kirjoittamisesta ja teoksestaan:

"En keksi montakaan kaunokirjallisesti kiitollisempaa aihetta kuin sydänsiirto. Siihen liittyy niin monia inhimillisesti merkityksellisiä asioita: elämä ja kuolema, rakkaus ja kärsimys, ruumis ja sielu sekä eettis-filosofiset pohdinnat siitä, kenelle ruumis kuuluu."

Blogeissa: Kirjamuistikirja,  Lukuisa, Lukuneuvoja, Mummo matkalla, Reader, why did I marry him, Ullan luetut kirjat