Hannele Mikaela Taivassalo - In transit

Hannele Mikaela Taivassalo – In transit (Teos & Förlaget 2016), alkuteos In transit (Förlaget 2016). Suomeksi kääntänyt Raija Rintamäki.

"Minä ihmettelin sitä aina. Että oliko hänen pakko. Tekeytyä joksikin mitä ei ole. Muuttaa toiselle puolelle maata. Kuin todistaakseen jotain. Että ei ole niin kuin me. Me muut. Oliko pakko? En ymmärrä miksi hänen piti nähdä se vaiva. Kukaan täällä ei ymmärtänyt. Hän olisi voinut jäädä tänne, hyväksyä ettei ollut eikä ole mitään parempaa väkeä, hän olisi voinut jäädä tänne ja tehdä samaa työtä kuin mekin, tehdä oman osansa."

Totean sen heti alkuun: olen lukenut vuoden tähän mennessä parhaan kotimaisen uutuusromaanin. Sen hienous tuli vähän puskista, mutta ei sitten lopulta kuitenkaan. Kiinnostuin Hannele Mikaela Taivassalon In transit -kirjasta jo keväällä, kun kuulin hänen lausuvan siitä pätkiä CROWD-kirjallisuuskiertueen avaustapahtumassa Helsingissä. Bongasin romaanin myös syksyn uutuusluetteloista Teoksen katalogista, mikä vaikutti jo itsessään laadun takeelta. Lopullisesti havahduin, että tämä olisi varmasti juuri minulle sopiva kirja juuri nyt, kun luin, miten Omppu kertoi hienosti lukukokemuksestaan. Matkalla oleminen on juuri sitä, mitä oma elämäni on erittäin vahvasti tällä hetkellä, ja kielivetoinen teksti kuulosti myös siltä, millaista luettavaa viime aikoina olen eniten kaivannut. Niinpä kirja meni varaukseen, sain sen luettavaksi, ja se ylitti odotukseni upeudessaan ja siinä, miten uskomattoman tarkasti se iski minuun tässä elämänvaiheessa.

In transit on vahvaa nykypäivän ihmisen kuvaa, se on ajelehtimisen kuvauksessaan erityisen onnistunut. Päähenkilöksi teoksessa nouseva Galadriel lähtee kotiseudultaan, päätyy maailman suurkaupunkeihin ja lopulta takaisin kotiin, tilalle jossa elävät hänen vanhempansa, isoisänsä ja isotätinsä. Myös isoisä Sem ja isotäti Vera nousevat keskeisiksi henkilöiksi, joiden näkökulmasta maailmaa katsotaan ja joiden tarinaa kerrotaan. Henkilöt ovat siis matkalla, joko ajatuksissaan tai fyysisesti, kohti jotakin tai pyrkien johonkin. Toisaalta myös pysähtyneisyys tulee ilmi erityisesti Semin hahmossa, hän on löytänyt paikkansa rakentamansa talon yläkerrasta, eikä halua juuri poistua sieltä. Sem ei koe oikeastaan enää elävänsä, ei ole kokenut pitkään aikaan. Semin edesmenneen vaimon sisar Vera puolestaan on ollut poissa, mutta palannut takaisin. Hän vaikuttaa muiden silmiin omapäiseltä ja vakaalta, mutta hänen mielensä vaeltaa menneisyyteen jatkuvasti, sinne on jäänyt jotain.

"Hän ei ollut kiinnostunut siksi, että olisi kuulunut osoittaa kiinnostusta, hän ei ollut kiinnostunut lainkaan. Hän ei liioin ollut kenenkään pyynnöstä siellä missä oli. Hän oli itse valinnut olinpaikkansa. Jollakin tapaa halusin kamalan kauan että hän huomaisi minut, näkisi minut, että olin siellä, näkisi että meillä on jotain yhteistä.
Hän ei huomannut."

In transitin hallitseva elementti on kieli, joka on sopivan omintakeista. Kerronta on elävää ja muokkautuvaa, sekin on koko ajan liikkeessä ja muutoksessa. Erityisesti tunnutaan pyrkivän hahmoja kohti ja tiivistämään heille olennaisia hetkiä. Tämä näkyy varsinkin eri henkilöiden näkökulmasta tapahtumia kuvaavien episodien lopuissa, jotka muuntuvat ajoittain runomuotoon – teksti rivittyy säkeiksi erityisesti merkittävien kokemusten ja oivallusten kohdalla. Ratkaisu elävöittää kerrontaa entisestään. Kirjan laajemmista teemoista ja sukukuvauksesta tulee ajoittain mieleen Tommi Kinnusen Neljäntienristeys, mutta kerronnallisesti tämä on aivan erilainen teos. Kronologisesti etenevien episodien sijaan In transitin tarina hyppää välillä ajassa eteen-, välillä taaksepäin ilman huomattavaa säännönmukaisuutta. Henkilöitä paljastetaan vaivihkaa kuvaten heidän elämäänsä, erilaisia matkojaan, joiden myötä he ovat tulleet sellaisiksi mitä lopulta ovat. Kertojaratkaisutkin vaihtelevat: kertoja on välillä kaikkitietävä, välillä henkilöt toimivat minäkertojina. Ajoittain lukujen välissä on matkapäiväkirjan sivuja, joilla tuntuu puhuvan itse kirjailija todellisilta matkoiltaan, usein lentokentiltä verraten niiden toimintaa hienosti ihmiselämään.

Jonkinlainen väliaikaisuus määrittää kirjan henkilöiden tärkeimpiä, voimallisimpia ja polttavimpia ihmissuhteita. Sem pääsi kokemaan oman luontonsa mukaista rakkautta vain nuoruudessaan poissa kotiseudultaan. Vera ja Galadriel löytävät yhdistäväksi asiakseen toisena naisena olemisen kokemuksen. Traagista on, että se kiihkein rakkaus on kaikille näille ollut jotakin kiellettyä, salaista. Kellä onni on ollut, se on heidän ollut kätkettävä. Pintaan puskeva himo jyrää toisilla alleen moraaliset esteet, mutta toiset päätyvät pidättäytymään, vaikka se tarkottaisi osan itsestään piilottamista loppuelämäksi. Peitettykin himo on silti olemassa, se elää vähintään muistona.

"Sem joka vaeltelee kaduilla, koko kaupunki on koti, hänen kotinsa. Mutta eikö se ole liikaa, liian suuri? Ja Sem lähettää osan palkastaan "kotiin", mutta kenen kotiin, ei se tunnu hänen kodiltaan. Kaikilla muilla tuntuu olevan koti, jossakin, jokin, joku, mutta Sem on koditon. Ja toisaalta – kuin tämä olisikin hänelle helpotus – se että saa olla omillaan, irrallinen, erillinen. Sem maailmassa."

Luin kirjaa repien jatkuvasti irti palasia kirjanmerkkinä käyttämästäni kirjastokuitista, ja asetin palasia kohtiin, joissa sanottiin jotakin erityisen hienosti, osuvasti ja koskettavasti. Lopulta minulla oli merkistäni jäljellä vain ohut paperinrepale. Se jo kertoo, miten tämä kirja osui niin monessa kohtaa ja niin voimalla. Yleensä merkkaan ehkä pari-kolme kohtaa lukemistani kirjoista. Tulin miettineeksi, onko kokemukseni tämän teoksen kanssa jo liian subjektiivinen, koska koen tämän tässä elämäntilanteessa niin omakseni, vai onko kirja oikeasti niin vaikuttava, että siitä saisi irti myös seesteistä ja paikallaan pysyvää elämääkin viettävä ihminen? Jopa sellainen, joka ei samastuisi päähenkilöihin kovin vahvasti? Uskon, että kyllä saisi. Tämä on todellista taideproosaa, jollaisen ystävät varmasti ihastuvat kirjaan saadessaan sen käsiinsä. Vaikealukuiseksi teosta ei kuitenkaan voi sanoa. Erityismaininta pitää antaa myös todella taitavasta käännöksestä, jota lukiessa ei tullut edes mieleen, että ei lue teosta alkukielellä, vaan siitä pystyi nauttimaan täysipainoisesti juuri tällaisena. Olin odottanut tämän syksyn erittäin laadukkaan kirjasadon joukosta sitä yhtä, joka nousisi erityisen loistokkaaksi, ja In transit oli minulle se täsmäiskuna mieleeni tehty tyrmäys. Jos jakaisin tähtiä, niitä tulisi kirkkaasti viisi.

EDIT 24.10. Minun ja Ompun lisäksi tästä ovat bloganneet ainakin Ulla ja riitta k, jotka ovat myös pitäneet kirjasta todella paljon.