Kari Hukkila - Tuhat ja yksi

Kari Hukkila – Tuhat ja yksi (Teos 2016)

"– – ja vasta jälkikäteen ajattelin, että silläkään ei ole paikkaa maailmassa eikä sekään saa olla mukana maailman menossa samalla tavalla kuin vasta perjantaina olin Kaivopuiston rannassa kuullut, että ajattelukaan ei enää ole mukana maailman menossa, paitsi että ilman papereita on tietysti täysin mahdotonta."

Kustantajan kuvauksen mukaan Kari Hukkila on kirjoittanut esseitä kirjallisuudesta ja taiteesta jo 1980-luvulta lähtien. Hänen kirjoittamisessaan ovat olleet mukana filosofinen ajattelu ja vieraat kulttuurit, joten Hukkilan ensimmäinen romaani Tuhat ja yksi liittyy saumattomasti tähän jatkumoon. Kyseessä on filosofinen romaani, jonka juoni on kuitenkin kronologisen selkeä. Minäkertoja kirjoittaa kirjassa jonkinlaista laajaa tekstiä Gustaw Herling-Grudzińskista, joka oli puolalainen kirjailija, toimittaja ja esseisti. Herling tunnetaan erityisesti selviytymistarinastaan Gulag-työleiriltä. Yrittäessään edetä kirjoitustyössään minäkertoja kipuilee ajatuksissaan riitaannuttuaan veljensä ja erään toisen sukulaisen kanssa eriävien maahanmuuttomielipiteiden takia. Kertoja päättää matkustaa Italiaan ystävänsä Maran luo. He ovat kumpikin olleet tekemisissä akateemisen filosofian kanssa aiemmin, mutta sittemmin lähteneet sen parista. Mara on kohdannut Italiassa etiopialaisen, joka on tullut maahan paperittomana.

Kertoja ja Mara käyvät keskusteluja, joissa esiintyvät erityisesti filosofi Ludwig Wittgenstein ja runoilija Gunnar Björling. Wittgensteinin elämästä nostetaan tarkasteluun mm. se, että tämä meni vapaaehtoisena sotaan ja halusi siellä suunnilleen vaarallisimpaan mahdolliseen paikkaan, tulituksen keskellä olevaan vartiotorniin. Björling puolestaan koki henkilökohtaisen katastrofin sodan keskellä, kun pommitukset tuhosivat hänen pienen asumuksensa Helsingin Kaivopuistossa ja samalla paloivat Björlingin siihenastiset kirjoitukset muuttuen "tuhka-arkistoksi". Kertoja pohtii erityisesti puolalaiskirjailija Herlingin tekstien pohjalta katastrofin vaikutusta ihmisiin ja toteaa, että ne eivät oletuksista huolimatta yhdistä, vaan erottavat.

"Marialla ja Herlingillä on sama kokemus. Katastrofi tuhoaa ihmisten keskinäisen luottamuksen ja myötätunnon. Herling toistaa tätä kaikessa mistä hän kirjoittaa. Edes luonnonkatastrofit, jos sellaista sanaa voi käyttää, eivät yhdistä ihmisiä yhteistä vihollista eli luontoa vastaan. Lopputulos on aina sama, ihmisten keskinäiset siteet hajoavat."

Näitä kokemuksia peilataan Euroopan nykyiseen ilmapiiriin ja todetaan, että hajonneiden siteiden solmimiseksi etsitään syntipukki, ulkopuolelta. Teksteistä löydetään toistuvia esimerkkejä siitä, miten tämä on tapahtunut erilaisissa katastrofeissa.

Tuhat ja yksi on kieleltään täsmällisen selkeää ja pitkälle ajateltua. Kirja herätti minussa kiinnostuksen lukea pitkästä aikaa filosofien teoksia – käyn varmasti nappaamassa Wittgensteinia kirjastosta mukaan heti kun ehdin. Myös aikanaan vaille ymmärrystä jääneen mutta sittemmin suomenruotsalaisen modernismin merkittävimpiin tekijöihin kohotetun Gunnar Björlingin vasta viime vuonna suomennettu runokokoelma Auringonvihreä (alkuteos Solgrönt, 1933) päätyi lukulistalleni, ja olenkin teoksen alkua ehtinyt jo selailla. On aina mahtavaa saada innostavia lukuvinkkejä kaunokirjallisesta teoksesta. Tällaista ei olekaan juuri tullut vastaan Juha Hurmeen Nyljettyjen ajatusten lukemisen jälkeen (siinäkin muuten muistan jo hehkutetun Björlingiä). Tuhat ja yksi esittää paljon kysymyksiä, se kuvaa monelta kantilta maailmanmenoa ja erityisen vahvasti paperittoman siirtolaisen ahdistusta, joka vuotaa valtoimenaan yöllisenä hikoiluna. Kertoja keskustelee ajatuksissaan veljensä kanssa (haastaen itseään kuvittelemillaan veljensä no mitä sitten -heitoilla), mutta kokee vielä lopussakin juovan heidän välillään kasvaneen ehkä mahdottoman suureksi. Näitä juopia on kaivautunut viime aikoina maaperäämme surullisen paljon. Kirja sijoittuu vuoteen 2010, jonka jälkeen tapahtumat ovat vyöryneet vielä paljon pidemmälle kuin silloin juuri kukaan osasi kuvitella.

"Kun katseli kaikkia näitä ihmisiä, ihmetteli millaisia sukupolvelta toiselle siirtyviä jytkyjä tai jopa vihajytkyjä arkinen elämä pitää sisällään, jytkyjä kuin kärpäsiä, toinen toisensa päällä, ja näitä kärpäsiä ei edes Wittgenstein saisi pois kärpäspullosta."

Tuhat ja yksi muistuttaa ajoittaisessa esseemäisyydessään juuri Nyljettyjä ajatuksia, ja romaanijuoni tuntuu lähinnä kehikolta pohdiskella asioita käsillä olevan tiedon kautta. Yhdistelmä on tässäkin teoksessa toteutettu onnistuneesti. Olen iloinen siitä, että tällä tavoin mieltä virkistävää kaunokirjallisuutta tehdään ja julkaistaan. Suosittelen romaania kaikille tiedon ja viisauden etsijöille ja rakastajille, niille jotka joutuvat kohtaamaan "no mitä sitten"-kysymyksiä asiassa kuin asiassa.